Lapset mukaan päätöksentekoon

Tänään mulla oli omaehtoinen Lapset mukaan töihin-päivä. Poika oli ollut kipeänä edellisinä päivinä, enkä raaskinut vielä päästää häntä eskarin ulkoiluihin pakkaseen. Niinpä ajattelin, että minäpä otan molemmat pirpeliinit mukaan hommiin!

Käyn Lounais-Suomen neuroyhdistyksen tiloissa Avainteatterilla joka keskiviikko ohjaamassa näytelmää. Kevään komedia Väärinkäsitys on läpimenovaiheessa, ja kiertue alkaa maaliskuun lopulla. Tänään teemana oli tilbehöörien askarteleminen. Kuus ja kaks-veet sopi siis joukkoon.

Pakkasin ne mukaan autoon glittereiden ja kartonkien sekaan – koska mä voin.

Mietiskelin tossa sitten iltapäivän päikkäreiden jälkeen (pienimmän piti nukkua, mut mä olin se joka nukahdin), että miksei lapsia vois noin ihan muutenkin vaan ottaa mukaan ihan melkein niinku joka paikkaan? Tai siis, jos yhteiskunta katsois asiaa myönteisemmin.

Tässä kohtaa en ala nippelöimään tarkemmin sitä, miksi lapset ei sovi sinne ja tänne, koska maalaisjärjen pitää tietty olla mukana. Mutta kyllä melko radikaali muutos olisi meidän asenteissa varaa tehdä. Itseasiassa mun mielestä voitas mennä ihan niinkin pitkälle, että otettais lapset mukaan ihan päätöksentekoon.

Rohkenen väittää, että nimenomaan lapset voisivat olla ratkaisu melkein kaikkiin maailman ongelmiin.

Kun olin pieni, tein lupauksia. Lupasin, etten koskaan juo pieruvettä (Coca Colaa).

soldier-military-uniform-american.jpg
Tällastakaan ei vaan olis, jos lapset päättäis politiikassa. Kuva: Pexels.com

Lupasin, etten koskaan juo kahvia tai polta tupakkaa, koska siitä tulee kaula mustaksi (syäpä). Lupasin, etten koskaan syö eläimiä ja aja autoa. Kaikki lupaukset olen rikkonut – paitsi tupakasta en vaan koskaan yhtään tykännyt.

Onnistuin olemaan kasvissyöjä kaksitoista pitkää vuotta, kunnes hankin itseni todelliseen raudanpuutteeseen – koska en ole mikään Jamie Oliver, ja aloin taas syödä lihaa. Nyt lasten jälkeen olen ”yrittänyt” aloittaa kasvisruokailijan polun uudelleen, mutta on se vaan niin kiven takana, kun aikuisen tahdonvoima on nolla, ja äiti on väsynyt-kortti tulee otettua aika usein esiin noin niinku autonomisesti!

Nyt isona olen oppinut ymmärtämään maailmaa ja markkinataloutta ja sitä, että ”Rakas, se nyt vaan on niin.” 

Joo, joo, en mä nyt ehkä vois laittaa jotain 7-vuotiasta tasavallan presidentin virkaan. I get it… Paitsi ehkä lapsista vois muodostua viisaiden raati presidentin konsulteiksi! Kuvittele! Valkoiset kaavut ja sellaset ylväät katseet. Hihhih! Okei, okei, ei tuu tapahtumaan lähikuukausina.

Ajatus kiusaa minua niin! Lapset on niin fiksuja! Jos nyt miettii näitä munkin lapsuuden rikottuja lupauksia: Suomessa on ongelmana vaikkapa diabetes ja sydän- ja verisuonisairaudet, niin kyllähän se ois vähempää ilman sitä pieruvettä ja muuta mömmöä.

Lapset mukaan päätöksentekoon

Mun kuusvuotias tiedekoululainen kysyy multa aina välillä kaikkee kiusallista, kuten miksi me ajetaan autoilla, jos siitä kerran tulee niitä päästöjä. Miks me syödään lehmää spagetin kaa, jos vois kuitenki syödä sitä ruskeeta rouhetta? Niiin… Eikä tää ole mitään naiivia kasvissyöjien puolustamista vaan ku ne lapset on ihan oikeessa, ja me aikuiset ollaan väärässä tosi monessa asiassa.

Lapset pitäis voida ottaa mukaan melkein joka paikkaan. Niiltä pitäis kysellä juttuja, ja niiden tuoreet, viattomat aivot ja jäljellä oleva moraali pitäis ottaa mukaan päätöksentekoon. Lapsethan on ihan supersankareita! Ne on lapsellisia, hyvällä tavalla!

Kuten usein, en päätä tätäkään kirjoitusta oikeaoppisesti. Sorge siitä. Pääasia, et joku got

adorable blur bookcase books
Vaikka Atte 4v käymäs läpi hallituksen asioit. Kuva: Pexels.com

my pointti. Me kontrolloidaan lapsia ihan liikaa. En mä nyt vois kuusveelle antaa luottokorttia ja antaa lupaa hoitaa viikon ostoksia… Mutta voishan tässä jotain vähän kokeilla! Hahaa!

Mitä jos perustettais Lasten poliittinen puolue? Onhan eläimilläkin puolue!

Vois pitää vaikka lasten poliittista kerhoa, missä selitettäs lapsille vähän politiikkaa ja yhteiskuntaa ja taloutta ja kysellä vähän ideoita…  Jos joku muukin on in, laittakaa viestiä! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s