26.8.2019
Heipä hei pitkästä aikaa!
Lasten konsoli ja kännykkäpelit herättivät tunteita!
Aika rientää! Otetaanpa lyhyt katsaus kesästä ja tiedotusta syksystä! Aloitetaan syksystä! Itseasiassa itse 7- ja melkein 3-vuotiaiden lasten äitinä huomasin kesällä koulunsa aloittavan pojan peliriippuvaisuuden – ihan suoraan voin puhua riippuvuudesta. Hän sai lahjaksi isältään älypuhelimen ja noin pieni ei omasta mielestäni tarvitse mitään laitteita riesakseen. No! Kompromissia kasvatuksessa ja yhteishuoltajuudessa yrittäen se puhelin nyt sitte oli siinä.
Ja siihen kapulaan sai sitten tietenkin ladattua mm Minecraftin ja hellatujee mikä mine-kesä siitä sitten kehkeytyi.
Kun poika ei pelannut isän luona pleikkarilla mineä, hän halusi pelata sitä kännykällään. Kun hän ei pelannut sitä kännykällään, hän leikki olevansa mine-ukko ja käveli pitkin pihaa ja seiniä ”kuokka” kädessään. Myös moni leikkikaveri tykkäsi leikkiä ihan samaa leikkiä.
Kuva Pixabayn kuvaajalta. Minecraft-ukko ja mine-possu.
Pitkä ja aaltoileva tarina lyhyesti: Siinä sitten rajoiteltiin ja otettiin puhelinta panttivangiksi kiukunpuuskien synnyttyä ja lopulta jopa puhelimen ostaja otti puhelimen pojalta kokonaan pois.
Jes! Leikit 1 – Mine 0!
Toisilla lapsilla se varmasti voi olla toisin, mutta minä-mamma olen sitä mieltä, etteivät älylaitteet tee hyvää edes meidän aikuisten aivoille! Ainakin oma poika jäi koukkuun heti-heti ja vaikka pelasi puoli tuntia, ja sanoi, että pian on aika lopettaa, tuli lopulta sellaisia kränkkä-vinkuna-kohtauksia että meillä otettiin 0-toleranssi.
Kahden viikon – wow – vieroituksen jälkeen hän lopetti valittamasta että ei oo mitään tekemistä – katos ku siitä pelaamisesta tuli ihan liikaa aivoärsykkeitä mitä ne halus lisää kokoajan. Nyt hän vaan ilmottaa ”menen ulos” tai häärää jotain missä milloinkin ilman pelejä – EIKÄ KIUKUTTELE!
Tämän kokemuksen takia innostuin Nina Erjossaaren uudesta näytelmästä Sankari Puluboi, jota olen taustalla tuotellut tämän kesän. Näytelmä perustuu ihanan Veera Salmen lastenkirjasarja Puluboihin.
Näytelmässä Puluboi on riippuvainen – arvaatte jo mistä – pleikkaristaan!
Ihan mahtavaa!
Näytin pojalle pätkän Puluboin harjoituksista, jossa puluboita näyttelevä näyttelijä vetää sillä hulvattomalla r:ttömällä kielellä ja hassusti sen kohtauksen, jossa Poni on rikkonut Puluboin pleikkarin, ja pulu suuttuu ja kakkaa pulunkakkaa ponin suuntaan!
Vieläkin poikani muistaa sen videonpätkän, koska tajusi itsekin, miten hölmöä on suuttua ja kiukutella siitä, että joku keskeyttää virtuaalipelaamisen.
– Mutta on pelaaminen on niin. niinniin niinniin kivaa! sanoo Puluboi.
– Joo! Mutta se ei ole oikeaa elämää, mistä kannattaa suuttua. Vaikka se tuntuukin siltä.
Näytelmässä Puluboi lentää Ponilla.
Pelaamisen käsittely lapsen kanssa on tunteiden käsittelyä
Tämän huomasin. Ei lapsi voi ymmärtää aina miksi suuttuu – eihän aikuinenkaan aina tiedä miksi suuttuu. Monesti itsekin luulen suuttuvani jostakin, kun oikeasti huomaan myöhemmin olevani vihainen ihan jostain muusta asiasta! 😀
Sankari Puluboi auttaa käsittelemään tätä peliasiaa! SUOSITTELEN TULEMAAN KATSOMAAN! Ensi-ilta Kaarinassa Kuusiston Linnanraunioilla (Paikkakin näkemisen arvoinen!) la 14.9 klo 14:00. Ennakkonäytöksiinkin saa lippuja.
Itse olen mukana touhuamassa Kuusiston Linnanneitona – joka on pleikkaliplinsessa – ainakin joissakin esityksissä backstagella ja yleisön puolella ja avustamassa.
Tulkaa katsomaan!
Selfiessä kulttuurituottaja-harjoittelija Eveliina Inkinen, kulttuurituottaja Tina Salminen (mä) ja ohjaaja-dramaturgi ja vaikkamitämuuta Nina Erjossaari. Piilomainoksessa Kaarinan Prisma.
